Lastensuojelusta päivää!

20.04.17

Lastensuojelu on ryvettynyt sana. Ihan ensimmäisenä siitä tulee mieleen Eppu Normaalin Murheellisten laulujen maa. Tiedätte biisin, sen jossa ”esi-isät juovuksissa tottakai, hakkasivat vaimot, lapset, jos ne kiinni sai”. Siitä tulevat mieleen alaikäisten kiireelliset huostaanotot ja iltapäivälehtien kohuotsikot uupuneista työntekijöistä ja sosiaaliviranomaisten epäonnistumisista ja laiminlyönneistä. Ja tietenkin pikku-Eerika, joka kuoli isänsä ja äitipuolensa pahoinpitelemänä, koska kukaan ei välittänyt.

Leimaavakin se sana on. Niin leimaava, että tähänkään juttuun ei saatu suostumaan yhtään lastensuojelun asiakasperhettä. Ei, vaikka heille luvattiin täydellinen anonymiteetti. Sitten on se toinen painava sana, luottamus. Voiko noista kahdesta, lastensuojelusta ja luottamuksesta, puhua edes samassa lauseessa?

– Voi, ja pitääkin puhua. Perheen kuuleminen ja luottamuksen rakentaminen on ainoa keino saada aikaan muutosta, uskoo JHL:läinen perhetyöntekijä ja perheterapeutti Juha Kurki Tampereelta. Hän työskentelee lastensuojeluun ja sijaishuollon palveluihin erikoistuneessa Merikratos Oy:ssä, jolla on toimipiste Tampereen lisäksi viidellä eri paikkakunnalla.

Luottamuksen siltaa rakentaessaan Kurki kertoo soittavansa asiakasperheiden ovikelloa nöyränä, melkein lakki kourassa, sillä harvoin lastensuojelutyöntekijä on odotettu saati kovin tervetullut vieras.

Lue koko artikkeli Motiivi-lehdestä: https://motiivilehti.fi/wp-content/uploads/2017/04...

#