Perhekuntoutuskeskus Kajo, Lieto

Ympärivuorokautinen perhekuntoutus tarjoaa vahvaa tukea perheille tilanteissa, joissa kotiin vietävä tuki ei ole riittävää. Kajo avataan 1.10.2020.

Kajo avustaa vaikeiden paikkojen läpi

Perhekuntoutuskeskus Kajon nimi kuvastaa sitä hentoa ja kaunista valoa, jonka voi nähdä pimeän yön väistyessä. Uskomme, että aina on toivoa ja uusi aamu on aina uusi mahdollisuus. Kajossa me näemme jokaisen lapsen ja aikuisen erityisinä yksilöinä ja pyrimme löytämään perheen omat vahvuudet ja voimavarat jokaisen tarpeita kunnioittaen. Panostamme aitoon kohtaamiseen ja merkityksellisiin suhteisiin. Työryhmän tavoite onkin luoda jokaiseen perheenjäseneen erityinen luottamuksellinen suhde, johon turvaten perhe voi työskennellä kohti tavoitteitaan.

Kuntoutustyötä tekee osaava ja ammattitaitoinen, moniammatillinen työryhmä, johon kuuluu ohjaajien lisäksi perheterapeutti, psykologi sekä sosiaalityöntekijä. Koko henkilökunta on sitoutunut työskentelemään terapeuttisella ja reflektiivisellä työotteella. Kajossa uskotaan yhteisöllisyyden kuntouttavan ja siksi kuntoutuksen rakenteessa kulkee mukana myös vahva yhteisöllisyys. Kajossa jokaista perheenjäsentä hoidetaan, mutta kaiken työskentelyn ydin on lapsi. Lapsi pidetään koko kuntoutuksen ajan vanhemman mielessä elävänä ja näkyvänä, vanhemmuutta tukien ja vahvistaen.

Kysy lisää! Tiedustelut ja paikkakyselyt:

Hanna Seppälä, aluejohtaja
050 567 6605
hanna.seppala@merikratos.fi

Ohjaajat: 050 344 6711
kajo@merikratos.fi

Osoite: Pohjoisrinteentie 4, 21410 Lieto

Huom! Kaikki navigaattorit eivät vielä tunnista osoitetta. Mikäli osoitetta ei löydy, laitathan navigaattoriin osoitteeksi Metsolantie. Pohjoisrinteentie on Metsolantien viereinen katu.

Turun suunnasta kulkee bussilinja 6 Hämeentietä (pysäkki Vanhalinna).