Skip to main content

Varsinais-Suomen aluetoimisto

Liedossa toimii Merikratoksen ensimmäinen, vuonna 1999 perustettu aluetoimisto sekä syksyllä 2020 avattu perhekuntoutuskeskus Kajo.

Tukena solmukohdissa

On tärkeää, että perheemme pääsevät mukaan vaikuttamaan, millaisin menetelmin ja millaisessa toimintaympäristössä heidän kanssaan työskennellään. Tehtävämme on rohkaista heitä kulkemaan tuntemattomista ovista sisään ja löytämään itsestään uusia voimavaroja. Elämän useimmat hankalimmatkin ”solmut” ovat avattavissa.

Avainasemassa yhteistyö

Toteutamme palveluun kuuluvaa sisäistä case-konsultaatiota kaikissa asiakkuuksissamme. Teemme asiakkuuksien yhteydessä töitä systeemisesti myös esimerkiksi kuntien omien perhetyöntekijöiden kanssa, ja yhteistyö onkin avainasemassa onnistuneessa auttamistyössä.

Lähityötä tekee kokenut moniammatillinen työtiimi. Meillä työskentelee mm. perheterapeutteja, psykologeja, sosiaalityöntekijöitä, neuropsykiatrisia valmentajia ja sosiaaliohjaajia. Tiimi valitaan aina asiakkaan tarpeiden mukaan.

Avohuollon perhepalvelut

  • Aalto, Jarmo: 050 406 1295 sosionomi (AMK)
  • Eräpolku, Tiina: 050 477 6947 VTM, sosiaalityöntekijä
  • Helmiluoto, Heidi: 050 911 6054 sosiaalihuollon palveluiden asiantuntija
  • Hovirinta, Tapio: 050 441 8180 sosiaaliohjaaja, neuropsykiatrinen valmentaja
  • Kronström, Jussi: 050 597 5144 sosiaalikasvattaja, neuropsykiatrinen valmentaja
  • Kulmala, Marianne: 050 575 1744 lasten ja nuorten erityisohjaaja, neuropsykiatrinen valmentaja
  • Lehtonen, Joni: 050 502 0488 sosiaalikasvattaja
  • Lintunen, Pauli: 050 468 0305 lasten ja nuorten erityisohjaaja, neuropsykiatrinen valmentaja
  • Mäkikokko, Iida: 050 326 6164 sosionomi (AMK)
  • Nylund, Julia: 050 306 4644 sosionomi (AMK)
  • Rantanen, Tapani: 050 410 7344 sosiaalikasvattaja
  • Saari, Anna: 050 470 4570 sosionomi (AMK)
  • Vainio, Heidi: 050 4769947 VTM, sosiaalityöntekijä

Asiantuntijapalvelut:

  • Metsälä, Visa: 050 562 9260 johtava psykologi, työnohjaaja

Varsinais-Suomen aluetoimisto

Pohjoisrinteentie 4
21410 Lieto

Huom! Kaikki navigaattorit eivät vielä tunnista osoitetta. Mikäli osoitetta ei löydy, laitathan navigaattoriin osoitteeksi Metsolantie. Pohjoisrinteentie on Metsolantien viereinen katu.

Turun suunnasta kulkee bussilinja 6 Hämeentietä (pysäkki Vanhalinna).

Palvelujohtaja
Mikko Niemelä
puh: 040 587 7670
mikko.niemela@merikratos.fi

Aluejohtaja
Hanna Seppälä
puh: 050 567 6605
hanna.seppala@merikratos.fi

Perhekuntoutuskeskus Kajo