Skip to main content

Me Merikratoksella olemme vastuullisesti hyvinvoinnin puolella

Merikratos on kotimainen, yhteiskuntavastuullinen hyvinvointitoimialan yritys, joka tuottaa vaikuttavia palveluita asiakkaidensa hyvinvoinnin lisäämiseksi.

Merikratos

Olemme olemassa lisätäksemme perheiden ja yksilöiden kokonaisvaltaista hyvinvointia ja osallisuutta yhteiskunnassa. Meitä ”merkkarilaisia” yhdistää halu parantaa maailmaa pieni pala kerrallaan ja tehdä merkityksellistä työtä eettisesti kestävällä tavalla. Merikratos on aina ollut vahvasti arvopohjainen organisaatio, jossa arvot määrittävät kaikkea tekemistämme ja tulevat todeksi tekojemme kautta. Merikratos on myös sitoutunut YK:n kestävän kehityksen Agenda 2030 -tavoiteohjelman toteuttamiseen.

Merikratos on yhteiskuntavastuullinen, inhimillinen, asiakaskeskeinen ja luotettava.

Tarinamme sai alkunsa vuonna 1999 samanhenkisten sosiaalialan ammattilaisten kohtaamisista ja yhteisestä visiosta siitä, millaista lisäarvoa yksityinen yritys voisi asiakkailleen ja yhteiskunnalle tuottaa. Merikratos-sana tulee antiikin kreikasta, ja sen voi suomentaa ”jakaa voimaa ja jaksamista”. Ihminen ja aidot kohtaamiset ovat keskiössä kaikessa toiminnassamme.

Palveluvalikkomme on laaja mahdollistaen palveluiden yksilöllisen räätälöinnin ja joustavan palvelusta toiseen siirtymisen asiakkaan tuen tarpeen muuttuessa.

Palveluitamme ovat avohuollon perhepalvelut, ympärivuorokautinen perhekuntoutus, sijaishuolto, psykologi- ja terapiapalvelut sekä palvelut ammattilaisille. Ammattilaisille tarjottavia palveluitamme ovat koulutus, työnohjaus ja työhyvinvoinnin tukipalvelut. Asiakkaitamme ovat yksilöt, perheet, hyvinvointialueet, yritykset ja järjestöt. Haluamme olla vahvasta asiantuntemuksesta laajasti tunnettu yhteiskuntavastuullinen toimija.

Haluamme olla edelläkävijä vaikuttavan työn saralla ja edistää ennaltaehkäisevää työtä.

Pyrimme jatkuvasti kehittämään ja parantamaan toimintatapojamme. Vahvuuksiamme ovat moniammatillisen tiimin tarjoama ymmärrys asiakkaiden tilanteisiin, reflektiivinen työote ja kattavat työn tukirakenteet, jotka yhdessä mahdollistavat korkealaatuisen asiakastyön.

Voit käydä lukemassa toimitusjohtajamme Henna Komosen blogikirjoituksen Merikratoksen arvoista täältä.

Toimialueet

Ota yhteyttä

Arvot

Yhteiskuntavastuullinen
Inhimillinen
Asiakaskeskeinen
Luotettava

Visio

Haluamme olla vahvasta asiantuntemuksesta laajasti tunnettu yhteiskuntavastuullinen toimija. Haluamme olla edelläkävijä vaikuttavan työn saralla ja edistää ennaltaehkäisevää työtä.

Missio

Tavoitteenamme on lisätä perheiden ja yksilöiden kokonaisvaltaista hyvinvointia ja mahdollistaa jokaisen osallisuus yhteiskunnassa.