Skip to main content
Ajankohtaista

Blogi: Face to face

By 6.10.2021No Comments

Pitkään olemme katselleet toisiamme ruuduilta, puhuneet mikrofoni kiinni, seuranneet katseen harhailua työpöydän papereissa, yrittäneet kasvolihaksilla viestiä kiinnostustamme ja opetelleet ryhmänkäyttöä etätapaamisalustoilla. Ilmassa on vihdoin lupaus muustakin.

Pohdin toimistolle ja kasvokkain tapahtuvaan vuorovaikutukseen palaamista ja ajatukseni harhailivat kokemuksiini ryhmistä. Näennäisesti helpointa on ollut tilanteissa, joissa olen saanut piiloutua jonkin roolin taakse ja olen tiennyt tapaamisen sisällön melko tarkalleen. Turvallista ja ennakoitavaa, mutta hyvin vähän, jos lainkaan aitoa yhteyttä ihmisten välillä. Käteen on usein jäänyt irrallisuus ja yhteydenkaipuu – jos sitä olen tunnistanutkaan. Usein tämä on peittynyt painokelvottomin termein kuvattavien tuntemusten alle. Eipähän toisaalta ole tarvinnut pelätä paljastuvansa. Tällaisessa tilassa eläminen on kuitenkin erittäin kuluttavaa. Työuupumusasiat tulevat näkökenttääni nykyään niin usein, että väkisin mietin, millainen rooli työpaikkojen vuorovaikutuksella asiassa on ja tulevatko ihmiset riittävästi ravituiksi työelämän kannatteleviksi tarkoitetuissa kohtaamisissa.

Vaikeinta ryhmiin meno on ollut tilanteissa, joissa on vaadittu aitoa yhteen tulemista; puhumista inhimillisenä yksilönä ja aitouden jakamista muiden kanssa. Itsensä altistamista muiden arvioille ja palautteelle. Näissä ryhmissä olen oppinut, että lopulta vuorovaikutustilanteet kulminoituvat muutamaan peruskysymykseen. Mitä ajattelet minusta nyt? Olenko hyväksytty, riitänkö tällaisena? Koska muutumme jatkuvasti, opimme, paljastumme, tutustumme, edellä mainitut kysymykset ovat ajankohtaisia yhä uudelleen. Tarkistamisen ja palautteen tarve ei lopu koskaan. Onnistuessaan nämä kohtaamiset ovat olleet erittäin palkitsevia.

Pitkän etäisyyden jälkeen on taas aika tulla yhteen. On luonnollista, että se tuntuu vaikealta. Kuka vain voi olla se rohkea, joka ottaa ryhmän edessä riskin ja kertoo omasta kokemuksestaan avoimesti. Inhimillisyyden jakaminen kaikissa sen ilmenemismuodoissaan vetää meitä toisiamme kohti. Vaatii taas hiukan uskallusta ja ponnistelua päästä yhteyteen.

Visa Metsälä
psykologi, työnohjaaja
Merikratos Varsinais-Suomi