Perhekuntoutuskeskus Kajon johtaja Hanna Seppälä kirjoitti toukokuisessa blogitekstissään, että perheen hyvinvoinnin avaimet ovat vanhemmilla ja siksi Kajossa hyväksyvän ja lempeän katseen alla on lapsen lisäksi myös vanhemmat. Toisinaan lapsen edun nimissä vanhemmilta joudutaan odottamaan sellaistakin, mitä hän ei ole itsekään saanut. Se tuntuu epäreilulta myös työntekijänä. Vanhemman kaksi tärkeää perustehtävää on katsoa lasta rakastavasti ja säädellä lapsen tunteita. Vanhemman katseen alla lapsi muodostaa käsityksen itsestään. Olenko hyvä, toivottu, oikeanlainen, rakastettava. Vanhemman avulla lapsi oppii nimeämään, kohtaamaan ja käsittelemään tunteitaan. Lapsi oppii hallitsemaan sitä, miten reagoi tunteiden noustessa ja miten voi rauhoittaa itseään. Jos itse ei ole lapsena tai aikuisena saanut näitä kahta tärkeää asiaa osakseen, on niitä hankala antaa eteenpäin myöskään omille lapsilleen. Tästä syystä Kajon perhekuntoutuksessa suuressa roolissa on terapeuttinen omaohjaajatyöskentely vanhempien kanssa. Me nimittäin tiedämme, että empaattisessa ja turvallisessa ilmapiirissä myös vaille jäänyt ja kovia kokenut aikuinen voi kasvaa myötätuntoiseksi, eheäksi ja toimivaksi vanhemmaksi.
”Homo homini lupus est
Mä toivon että toisin sä ajattelet
On vihan takana pelko
Mut pelon takana toivo
Että joku ottaa vastaan kun tipahtaa”
– Haloo Helsinki: Tuntematon
Lauluntekijä Elli Haloo on saanut muutamaan riviin kirjattua sen, mistä omaohjaajasuhteessa on mielestäni kysymys. Merkitysten hakemisesta, tunteiden sanoittamisesta, luottamuksesta ja mahdollisuudesta muutokseen. Toivosta, että asiakas voi saada toisenlaisen näkemyksen ihmisyydestä ja kokemuksen korjaavasta ihmissuhteesta. Sen tunteen välittämisestä asiakkaalle, että maailmassa on ihmisiä, jotka ottavat vastaan.
Itse ajattelen omaohjaajuutta eräänlaisena palvelulupauksena asiakkaalle. Minä lupaan nähdä sinut hyvänä, arvokkaana ja pystyvänä. Lupaan kunnioittaa rajojasi ja sinun tahtiasi. Haluan kuulla mielipiteesi ja arvostan sitä. Näen sinussa sen pienen, vaille jääneen lapsen ja sanoitan hänen kokemuksiaan sinulle. Olen valmis kohtaamaan tunnetilasi. Olen auki sille, että sinun tarinasi koskettaa minua ja lupaan kertoa, mitä tunnen puolestasi. Tarvittaessa asetan sinulle turvallisia rajoja. Etsin kanssasi vahvuuksiasi, osoitan sinulle pienetkin onnistumisesi ja iloitsen niistä kanssasi. Pyydän että luotat minuun ja lupaan olla sen arvoinen. Lupaan etten mitätöi enkä hylkää. En käännä veistä haavassa, mutta en myöskään kaunistele tarinaasi, vaan tarkastelen ja jäsennän sitä kanssasi myötätuntoisesti. Minä lupaan puhua sinulle suoraan, koska kohtaan sinut tasavertaisena ja vastuullisena aikuisena. Sinun ei koskaan tarvitse pelätä, että menettäisit kasvosi minun edessäni tai että pettyisin sinuun. Haluan nähdä sinut kokonaisena ihmisenä kaikkine puolinesi ja tunteinesi. Minä annan sinulle tilaa kasvaa ja kehittyä. Tuen, kannustan ja lohdutan. Rohkaisen sinua unelmoimaan. Sitoudun pysymään rinnallasi ja peilinäsi. Minä uskon sinuun ja huomiseen silloinkin, kun et itse siihen pysty. Lupaan ottaa vastaan jos tipahdat.
Vaikka kuntoutuksen tavoitteita ei aina saavuteta, uskon vakaasti siihen, että työ ei mene koskaan hukkaan. Arvostava kohtaaminen jättää jokaiseen ihmiseen positiivisen jäljen. Me olemme jo Kajon lyhyen historian aikana päässeet näkemään, mikä voima sillä on, kun ihminen tulee kuulluksi, nähdyksi ja hyväksytyksi. Sitähän meistä jokainen tarvitsee.
Jenni Reinikainen
perhekuntoutuksen ohjaaja
Perhekuntoutuskeskus Kajo
