”Vaatekaappiin mä kaivaudun piiloon,
kuuluu vain, kuinka yksin hengitän”
Joskus jokaisesta meistä on voinut tuntua siltä, että pitäisi kaivautua vaatekaappiin piiloon. Ihan yksin, omaan rauhaan. Useimmille meistä tämä vetäytyminen voi olla tietoinen valinta tilanteessa, kun arki käy syystä tai toisesta liian raskaaksi. Osataan ennakoida ja vetäytyä lataamaan akkuja. Mutta mitä sitten, kun vaatekaappiin mennäänkin piiloon, kun se on ainoa keino ratkaista tilanne? Kun kuormitus kasvaa äkillisesti niin isoksi, ettei muuta ratkaisua ole?
Neuropsykiatrisista häiriöistä puhutaan nykyään paljon. Tästä huolimatta niihin liittyy paljon virheellisiä oletuksia ja käsityksiä. Kun nepsy-lapsi kaivautuu vaatekaappiin tai vaikka vessaan piiloon kuormitusta ja ympäröivää maailmaa, on sillä suuri merkitys, miten aikuinen tilanteen kohtaa ja on lapsen tukena. Jos ymmärtämättömyyttään tai vahingossa arvostelee lapsen toimintaa ja antaa ymmärtää, että lapsi on tahallaan hankala, tämä usein pahentaa tilannetta. Lapsi ei ole tahallaan hankala tai vaikea, vaan tunteensa kanssa keinoton. Hän on jo tehnyt parhaansa, yrittänyt ja tsempannut – kaiken sen, mitä tilanteessa osaa ja voi. Tuolloin ei pidä vaatia lisää ja mahdottomia, vaan luoda turvaa ja kertoa, ettei tarvitse hengittää yksin.
”Ei saa käyttäytyä väärin, kun ne katsoo,
eikä koskaan saa alkaa itkemään”
Nepsyjen kohdalla valitettavan usein törmää ajatukseen, että haastava käytös on valinta. Pienten, päiväkoti-ikäisten lasten kanssa ymmärrystä ja hyväksyntää voi vielä eri tavalla saada ympäristöstä koska kyseessä on vielä kovin pieni lapsi, mutta mitä isommaksi lapsi kasvaa, sitä enemmän poikkeava käytös aiheuttaa ihmetystä. Erilainen käytös tulkitaan helposti huonoksi käytökseksi ja onkin todettu, että erityislapset saavat huomattavasti enemmän negatiivista palautetta kuin neurotyypilliset lapset. Lisäksi nepsy-lasten vanhemmat kohtaavat arvostelua vanhemmuudesta ja kasvatuksesta, ymmärtämättömyyttä siitä, millaista on elämä ja arki nepsyn kanssa. Tuttuja ovat tuomitsevat katseet kaupassa, kun lapsen aistit kuormittuvat äärimmilleen ja tunteet läikkyvät yli väenpaljoudessa valojen ja äänten keskellä.
Tunteille ja käytökselle ei aina ole tilaa. Joskus taas nepsyt ovat koulussa tai muissa sosiaalisissa tilanteissa äärimmäisen taitavia sopeutumaan, peittämään omia haasteitaan ja ominaisuuksiaan, jotta tulisivat sosiaalisesti hyväksytyiksi. Joskus tämä maskaaminen voi viedä kaikki voimat ja tunteet voivat purkautua voimakkaasti vasta kotona, kun kaikki voimavarat on käytetty. Tuolloin voi olla vielä vaikeampaa tulla sekä vanhempana että erityislapsena ymmärretyksi, jos kukaan ei usko, mitä arki kotona on tai miten paljon tavallinen arki kuormittaa. Kun ei koskaan muualla käyttäydy väärin tai itke oman kodin seinien ulkopuolella.
”Kiltit lapset on niitä, jotka uskoo,
uskoo kaiken ja tyytyy vähempään”
Kiltti on tyypillinen sana kuvaamaan erilaisiin tilanteisiin helposti sopeutuvaa yksilöä. Ja kun sopeutuminen syystä tai toisesta on vaikeampaa, sanat ovat toisia. Kun tähän vielä lisää nepsyille tyypillisiä ominaisuuksia, kuten joustamattomuutta, periksiantamattomuutta ja vahvaa oikeuden tuntoa, voi joskus lapsi tai nuori vaikuttaa kaikkea muuta kuin kiltiltä. Taustalla voi kuitenkin olla voimakas tarve puolustautua ja puolustaa itseään ja muita koetulta vääryydeltä. Kun aikuinen näissä hetkissä pystyy pysähtymään ja katsomaan näkyvän käyttäytymisen taakse, pohtimaan mistä kaikesta ilmikäytös voi johtua, on kohtaaminen lempeämpi ja ymmärtäväisempi.
”Suojelkaa mua
Suojelkaa mua
Haltijat kaukaisen maan
Suojelkaa mua
Suojelkaa mua”
Jokainen lapsi kaipaa suojelusta, ymmärrystä ja kohdatuksi tulemista. Ihmissuhdetyössä olen kokenut, että tärkein työkalu on vuorovaikutussuhde, jossa työntekijä kohtaa asiakkaan hyväksyvästi, yksilönä ja ymmärtäen. Varmasti olen itsekin joskus asettunut liiaksi asiantuntijarooliin, unohtanut kuunnella ja ennen kaikkea kuulla, mitä asiakkaalla on sanottavaa. Parhaimmat onnistumisen kokemukset olen kuitenkin saanut silloin, kun lapsi, nuori tai perhe on kokenut tulevansa ymmärretyksi ja kohdatuksi. Kun suhteessa on ollut riittävän turvallinen olla, kun olen pystynyt ilmaisemaan sen riittävästi, että piirteet ovat yksi ominaisuus, jonka kanssa työskennellään yhdessä tilanteen helpottamiseksi.
”Kummun taakse mä jään ettei ne huomaa
ootan vaan milloin huudot vaimenee
ei saa kannella koskaan tai ne kostaa
ei saa kertoo jos vaatteet repeilee”
Monesti neuropsykiatriset haasteet tuovat ongelmia myös sosiaalisiin suhteisiin. Kun impulsiivisuuden ja tunteiden säätelyn kanssa on haasteita, voi kaverin kanssa tulla helposti riitaa. Pienen lapsen kohdalla turhautuminen voi saada aikaan aggressiivisuutta, leikkiminen ei suju ja aikuista tarvitaan ohjaamaan leikkiä, sanoittamaan tunteita, ennaltaehkäisemään tilanteita ja ratkomaan riitoja. Lapsen kasvaessa yleensä odotetaan, että aikuista ei enää niin paljon tarvita. Aina lapsen tunnetaidot eivät kuitenkaan kehity samaa tahtia lapsen kronologisen iän kanssa, joten aikuisen tukea ja apua voi tarvita vielä pitkään.
Teini-ikään tultaessa sosiaaliset suhteet monimutkaistuvat entisestään. Kun sosiaaliset, kirjoittamattomat säännöt eivät ole hallussa ja itsestään selviä, voi nepsy-nuori kokea syvää ulkopuolisuuden tunnetta ja yksinäisyyttä. Erilaisuus ja erityisyys voi altistaa myös kiusaamiselle ja ulkopuolelle jättämiselle. Joskus kiusaaminen voi jäädä myös meiltä aikuisilta huomaamatta. Varsinkin niissä tilanteissa, joissa nuori on porukassa, mutta silti yksin ja yksinäinen.
”Suojelkaa mua
Suojelkaa mua
Haltijat kaukaisen maan
Suojelkaa mua
Suojelkaa mua”
Yhteiskunnan vaatimukset ja arvot ovat kovia. Erilaisuudelle ei aina ole ollut tilaa, saati ymmärrystä. Vaikka nykyään ihmisten erilaisia ominaisuuksia ja tarpeita ymmärretään paremmin kuin aikaisemmin, joutuvat nepsyt kohtaamaan edelleen valtavasti ennakkoluuloja ja asenteellisuutta. Lapset, varsinkin erityiset lapset, tarvitsevat ja kaipaavat aikaa, suojelusta ja ymmärrystä. Huolehditaan jokainen, ettei heidän tarvitse etsiä haltijoita kaukaisista maista. Ollaan haltijoita ja suojelijoita tässä ja nyt.
Henna Keskikylä
psykologi
Merikratos Varsinais-Suomi
Kursivoidut kohdat Johanna Kurkelan laulusta Suojelkaa mua.
