Miksi minä olen minä
enkä kukaan muu,
ja sinä olet sinä
etkä kukaan muu?
Ihmeellistä olla ihmisinä
sinä ja minä
ja ystävinä
minä sinulle sinä.
– Kirsi Kunnas –
Kaksi päivää ystävän kanssa mökillä, järven rannalla talvipakkasella. Edellisestä kohtaamisestamme on jo kaksi vuotta, kiitos koronan. Aikaa on kulunut kaksi vuotta, mutta tunne on kuin olisimme vasta viimeksi eilen tavanneet. Kahdessa vuodessa on tapahtunut paljon, mutta tunne on kuin olisimme siinä samassa hetkessä, missä kaksi vuotta sitten olimme. Tapahtuu mitä vain, tai kuluu aikaa kuinka paljon tahansa, ystävä on aina siinä, yhtä tärkeänä ja yhtä merkityksellisenä. Ja vaikka välimatka ystävän luokse on pitkä, on ystävä silti aina lähellä, aina läsnä, mielessä ja sydämessä. Ja, mikä parasta, voin tuottaa nuo samat tunteet ja kokemukset ystävälleni. En voi välttyä miettimästä, miten onnellinen ja etuoikeutettu olenkaan, kun olen saanut vierelleni ystävän, jonka kanssa on ”ihmeellistä olla ihmisinä sinä ja minä, ja ystävinä minä sinulle sinä”.
Perhekuntoutuskeskus Kajossa olen kohdannut vanhempia vailla ystävää, vailla kokemusta läsnäolosta, vailla kokemusta omasta merkityksellisyydestä. Olen usein miettinyt, miten niin monen vanhemman tarina voi ollakin niin hauras ja surullinen, ja miten Kajossa voisimme muuttaa heidän tarinaansa ja antaa heille kokemuksen läsnäolosta ja merkityksellisyydestä, sekä kokemuksen siitä, että olet ainutlaatuinen ja tärkeä ja haluan olla sinulle läsnä. Nämä samat kokemukset myös jokainen lapsi ansaitsee ja jokainen lapsi tarvitsee. Usein oma tarinamme muokkaa sitä, miten olemme suhteessa toisiin ihmisiin. Siksi toivoisin jokaiselle vanhemmalle kokemuksen läsnäolosta, ainutlaatuisuudesta sekä siitä, että on hyväksytty ja rakastettu omana itsenään, jotta he voisivat siirtää nuo samat kokemukset myös omille lapsilleen.
Kajossa yhtenä keinona antaa sekä vanhemmille että lapsille näitä kokemuksia on yhteisöllisyys. Yhteisön kautta, jokaisella perheellä ja jokaisella perheenjäsenellä on mahdollisuus tulla hyväksytyksi juuri sellaisena kuin kukin on, juuri sellaisella tarinalla, millä kukin on varustettu. Yhteisö hyväksyy, kuuntelee, kannustaa ja tukee. Yhteisössä jokainen on tasavertainen, tärkeä ja merkityksellinen yhteisön jäsen. Yhteisössä on myös mahdollisuus turvallisesti harjoitella luottamaan toiseen ja luomaan ihmissuhteita. Yhteisön kautta voi muodostua myös ystävyyssuhteita.
Ennen ystävänpäivää Kajon perheet pohtivat kysymystä, mitä ystävyys on? Kaikkien niiden lukuisten viisaiden ajatusten kirjosta, poimin erään vanhemman vastauksen: ”Toisen tukemista, luottamista, uskaltamista, välittämistä, auttamista, itkua ja surua ja tietynlaista rakkautta.”
Ja juuri näinhän se on, ystävyys on kaikkea tuota.
Kuten jo kerroin, olen itse etuoikeutettu. Minä saan jakaa ilot ja surut ystäväni kanssa. Minä voin itkeä ystäväni olkapäätä vastaan, kun siihen on tarve. Minä saan nauraa ja riemuita ystäväni kanssa. Minä tulen autetuksi, kun apua tarvitsen. Minä voin luottaa ystävääni ja olla oma itseni hänen kanssaan. Minä jopa uskaltaudun talvipakkasella kastautumaan avannossa, ystäväni tuella tietenkin. Minä saan rakastaa ja tulla rakastetuksi.
Ja kaikkea tätä toivon myös jokaiselle vanhemmalla ja jokaiselle lapselle niin Kajossa, kuin Kajon ulkopuolellakin.
Nalle Puh sanoi: ”Ystävyys on sitä, että kun laittaa silmänsä kiinni ja ajattelee ystävää, niin poskilihakset alkavat vetäytyä korvia kohti ja kaikki rypyt siliävät!”
Kati Vainio
vastaava ohjaaja
perhekuntoutuskeskus Kajo
