Haemme kesätyöntekijää Perhekuntoutuskeskus Kajoon Liedon Vanhalinnaan.
Ohjaaja (kesätyö), Perhekuntoutuskeskus Kajo (Lieto)
Haemme nyt ohjaajaa kesätyöhön sekä mahdollisiin keikkasijaisuuksiin lokakuussa 2020 Liedon Vanhalinnaan avattuun Perhekuntoutuskeskus Kajoon. Perheet tulevat ympärivuorokautiseen perhekuntoutukseen lastensuojelun avohuollon tukitoimena erilaisissa elämän kriisitilanteissa. Kuntoutuksen palvelumuotoja on kolme; perhekuntoutus 0-17-vuotiaiden lasten perheille lastensuojelun avohuollon tukitoimena, ensikotityyppinen kuntoutus varhaisen vuorovaikutuksen tukemiseksi vauva-aikana sekä perheen jälleenyhdistäminen sijoituksen päättyessä.
Kajossa perhekuntoutustyötä tehdään reflektiivisellä ja terapeuttisella työotteella moniammatillisessa tiimissä. Tavoitteellinen, perheenjäseniä osallistava perhekuntoutustyö on muun muassa perheiden arjen vakauttamista, vanhemmuuden tukemista sekä perheen sisäisten vuorovaikutussuhteiden vahvistamista. Kajossa hoidetaan perhesysteemiä huomioiden jokaisen perheenjäsenen kasvu ja tarpeet yksilöllisesti. Lapsen etu ohjaa kaikkea kuntoutustyötämme. Siksi näemme, että myös vanhemman omalla työskentelyllä on myös erityinen merkitys koko perheen hyvinvoinnin vahvistamiseksi. Kuntoutusprosessissamme kulkee mukana myös hoitava yhteisöllisyys. Tilat on suunniteltu palvelemaan perheiden tarpeita sekä kuntoutuksen toteuttamista monin eri tavoin.
Ohjaajan työ sisältää vaativaa ohjaus- ja kuntoutustyötä sekä verkostoyhteistyötä. Työaika on vaihteleva, noin 60 – 115 tuntia / 3 viikkoa. Työ on pääosin 2-vuorotyötä arkisin ja viikonloppuisin. Tehtävässä menestyminen edellyttää sosiaali- tai terveysalan ammattikorkeakoulututkintoa tai muuta soveltuvaa alan koulutusta sekä aiempaa kokemusta perheiden parissa tehtävästä työstä ja/tai lastensuojelutyöstä. Lisäksi odotamme kaikilta hakijoilta rohkeutta tehdä työtä terapeuttisella työotteella sekä kykyä kohdata asiakasperheet sensitiivisesti ja tasavertaisesti. Arvostamme itseohjautuvuutta, idearikkautta ja joustavaa mieltä. Katsomme eduksi mahdollisuuden tehdä keikkatöitä Kajossa jo ennen kesää.
Tarjoamme mielenkiintoisia ja vaihtelevia työtehtäviä sekä työpaikan, jossa työyhteisön hyvinvointi on tärkeää ja siihen panostetaan. Työntekijä saa vahvan tuen työssään onnistumiselle innostuneesta ja lämminhenkisestä tiimistä sekä esihenkilöiltään. Tehtävän palkka on yksityisen sosiaalipalvelualan työehtosopimuksen G23-palkkaluokan mukainen. Valitun on ennen työsuhteen alkamista esitettävä nähtäväksi lain 504/2002 tarkoittama rikosrekisteriote. Edellytämme myös hygieniapassia ja ajokorttia sekä tartuntatautilain (48 §) mukaista suojaa. Kutsumme hakijoita mahdollisesti haastatteluun jo hakuajan aikana.
Lähetä vapaamuotoinen hakemus ja CV 27.2.2022 mennessä sähköpostitse rekrytointi@merikratos.fi, viite: Kajo kesätyö, tai alla olevasta työhakemuksen linkistä.
Tiedusteluihin vastaa aluejohtaja Hanna Seppälä, p. 050 567 6605, hanna.seppala@merikratos.fi sekä vastaava ohjaaja Kati Vainio, p. 050 913 5712, kati.vainio@merikratos.fi