Sydän hakkaa, rintakehää puristaa, vatsassa kiristää kylmä möykkymäinen solmu ja kieli tuntuu kuin hiekkapaperilta. Tällaisia tuntemuksia olen itsessäni tunnistanut kohdatessani pelottavia tilanteita. Pelko on tunne, mutta pelko on myös erittäin voimakas kehollinen kokemus.
Olen kriisi- ja traumapainotteisena perhepsykoterapeuttina joutunut kohtaamaan työssäni paljon pelkoa; joskus toisen, joskus omaani. Joskus asiakkaan, joskus työkaverini. Olen joutunut pysähtymään sen äärelle ja katsomaan sitä silmiin. Se on tullut lupaa kysymättä ja joskus viipynyt pidempään kuin olisi arvannut. Se on hiipinyt kummittelemaan aaveen lailla; vaanimaan nurkissa ja vaatimaan omansa. Se aiheuttaa ihmisessä kärsimystä ja jatkuvaa varuillaan oloa. Se saattaa jättää jälkensä vielä pitkäksikin aikaa pelottavan kokemuksen jälkeen. Olen työssäni ollut pitkään sen pohdinnan äärellä, miten auttaa itseä ja muita, kun pelottava tilanne itsessään on jo ohi, mutta keho edelleen kantaa kokemusta ja elää sitä uudelleen läpi pientenkin ärsykkeiden laukaistessa aiemmin koetun kauhun aina uudelleen tämän hetken näyttämölle.
”Tunteet ovat selviytymistä varten.”
Pelko tunteena on elintärkeä ja tarpeellinen lajimme säilymisen kannalta. Tunteet ovat selviytymistä varten. Ne virittävät elimistöä ja ohjaavat toimimaan tilanteen mukaan. Tunteet ovat siis osa neurobiologiaa. Tunteet säätelevät kehon toimintaa kaikilla tasoilla keskushermostosta hengityselimistöön, jopa ruuansulatukseen asti. Kaikella, mitä ihmisen tunteissa ja mielessä tapahtuu, on vastineensa kehossa. Siksi on tärkeää ymmärtää ja tunnistaa reagoinnin keskeisiä biologisia perusteita.
Jälkipurku on kriisityön menetelmä, jonka avulla puretaan työntekijöiden äkillisesti kohtaama henkisesti kuormittava työtehtävä tai -tilanne. Tällaisia ovat esimerkiksi tehtävät ja tilanteet, joihin liittyy vakavia tai yllättäviä työturvallisuustilanteita tai -uhkia. Jälkipurku pyritään järjestämään mahdollisimman pian kuormittavan työtilanteen jälkeen. Tavoitteena on normalisoida kuormittavat kokemukset, vahvistaa työyhteisön vertaistukiverkostoa, tukea luonnollista selviytymisprosessia, antaa tietoa mielen reagoinnista stressaavissa ja traumaattisissa tilanteissa sekä arvioida tuen tarvetta jatkossa.
Kriisi-sanan lähtökohta on kreikan kielessä ja se tarkoittaa äkillistä pysähtymistä, käännekohtaa; tilannetta, jossa henkilön aiemmat kokemukset ja keinot eivät riitä ratkaisemaan ongelmaa. Alkuperäisessä merkityksessään kriisin käsite pitää myös sisällään mahdollisuuden. Kun ihminen kohtaa elämässään kriisin, yhtenä tunteena on usein pelko. Kun ammattilainen joutuu kohtaamaan pelkoa työssään, joko omana kokemuksenaan tai kannattelemaan toisen pelkokokemusta, on tärkeää tunnistaa siihen liittyviä ilmiöitä sekä saada kokemuksensa käsittelyyn apua. Työyhteisöissä olisi erityisen tärkeää, että olisi luotuna valmiit suunnitelmat yllättävien kriisitilanteiden varalle. Tärkeää on myös ihmisen oikeanlainen kohtaaminen kriisitilanteen jälkeen.
”Työyhteisöissä olisi erityisen tärkeää, että olisi luotuna valmiit suunnitelmat yllättävien kriisitilanteiden varalle.”
Sanoilla on merkitystä, mutta vielä tärkeämpää on lähestymistapa. Tärkeintä on eteenpäin vievä, toivoa luova lähestymistapa. Tunteiden työstämisen sijaan huomio tulisi suunnata akuuttivaiheessa sosiaalisen tuen edistämiseen, stressin vähenemisen edistämiseen, arjen toimintojen tukemiseen, tehdystä työstä tunnustuksen ja toivon antamiseen sekä myönteisten, yksilölle jo tuttujen toimintatapojen tukemiseen. Akuutissa kriisityössä normalisoivat käsitteet ovat tärkeässä roolissa ja voimavaroihin sekä luonnollisiin suojamekanismeihin keskittyminen oleellista.
Kriisi- ja traumatyön periaate on siis yksinkertaistettuna aivokeskusten ja hermoston toimintojen palauttamista normaaliin tasapainoonsa. Vakauttavan työotteen mukaan ihmisen keskushermoston varautumisjärjestelmä tulisi rauhoittaa ja kertoa sille, että tässä hetkessä ihminen on turvassa. Se mikä tapahtui aiemmin, ei tapahdu nyt. On tärkeää myös ymmärtää, että jokaisen stressiä tuottavan tekijän poistaminen ja turvallisuuden kokemuksen lisääminen vähentää riskiä traumaperäisen stressihäiriön kehittymiseen myöhemmässä vaiheessa.
”Ihminen voi kääntää henkisesti kuormittavan kokemuksen myös vahvuudeksi.”
Ihminen voi kääntää henkisesti kuormittavan kokemuksen myös vahvuudeksi. Traumaperäinen kasvu (posttraumatic growth eli PTG) kuvaa traumaattisen kokemuksen aiheuttamia positiivisia psykologisia muutoksia eli henkisen kestävyyden ja joustavuuden, niin kutsutun resilienssin, paranemista traumaattisen kokemuksen jälkeen. Traumaperäinen kasvu on yhteydessä henkilön kykyyn pohdiskella, hyväksyä ja liittää traumaattista tapahtumaa osaksi omaa maailmankuvaansa.
Traumaattisten kokemusten jälkeen oikein suoritettu jälkipurku voi parhaimmillaan estää henkisen kuorman kumuloitumista, parantaa työntekijöiden työssä jaksamista ja estää liiallisesta kuormituksesta aiheutuvia sairauslomia, eläköitymisiä tai alanvaihtoaikeita. Kun käytetään ulkopuolista tukea, on tärkeää, että sen antajilla on erityistä osaamista ja kliinistä kokemusta traumoista. Akuuttivaiheen kriisituen antaminen vaatii syvällistä osaamista ja tästä syystä laillistettujen psykologien ja psykoterapeuttien käyttö kriisituessa on oleellista. Merikratoksen psykologit ja psykoterapeutit ovat työyhteisöjä ja yksilöitä varten, joilla on tarvetta jälkipurkuun ja kriisitukeen vaativassa työssään tai muuten elämän äkillisissä kriisitilanteissa. Et ole yksin.
Satu Deraz
kriisi- ja traumapainoitteinen perhepsykoterapeutti
Merikratos Varsinais-Suomi
Lähteet:
Kerola, K., Kujanpää, S. & Kallio, A. (2022). Tunteesta tunteeseen – ihmismielen tarina kuvin ja sanoin. Opetushallitus.
Nordqvist, H. (toim.). (2021). MentalFireFit: Tutkimusta mielenterveydestä ja jälkipurkukäytännöistä pelastusalalla. Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu.
Palosaari, E. (2007). Lupa särkyä, kriisistä elämään. Edita.
